Child pages
  • Web 2.0 -työkalujen hyödyntäminen Aalto-yliopistossa
Skip to end of metadata
Go to start of metadata

15.11.2008
Kirjoittanut: Koponen, Jasu & Cajanus, Anna

Tiivistelmä

Uudet sosiaaliset Web 2.0-teknologiat, kuten wikit, blogit ja RSS-syötteet, ovat mullistamassa päivittäisiä tiedonhaku- ja kommunikointitapojamme. Suomalaiset korkeakoulut eivät kuitenkaan ole toistaiseksi ottaneet kattavasti uusia työkaluja käyttöönsä tehostaakseen opetus- ja opiskeluprosessejaan. Olemmeko jäämässä jälkeen kehityksestä?

Uusien teknologisten mahdollisuuksien lisäksi suomalainen yliopistomaailma on myös keskellä rakenteellista muutosta. Ensimmäinen suuri askel otetaan vuonna 2009, kun Teknillinen Korkeakoulu, Helsingin Kauppakorkeakoulu ja Helsingin Taideteollinen Korkeakoulu yhdistyvät Aalto-yliopistoksi tavoitteenaan luoda tulevaisuuden "huippuyliopisto". Mitä haasteita tämä tuo mukanaan, ja miten sosiaalisilla teknologioilla voitaisiin vastata haasteisiin?

Esseessämme pohdimme, miten ja miksi Web 2.0-työkaluja tulisi hyödyntää yliopiston opiskeluympäristön parantamisessa. Sovelsimme vallitsevia tiedon ja osaamisen johtamisen teorioita yhdistellessämme tietoja teknologioiden ominaisuuksista omiin ajatuksiimme tulevaisuuden huippuyliopistosta. Sosiaaliset internetsovellukset voivat olla suureksi avuksi yliopiston oppimisympäristön kehittämisessä: ne helpottavat tiedonvälitystä eri osapuolten välillä ja tarjoavat mahdollisuuden mullistaa nykyiset pintasuuntautuneet oppimismetodit. Sovellusten käyttö tehostaisi muun muassa ryhmätöiden tekoa, kannustaisi laajamittaisempaan kommunikointiin eri ryhmien välillä, kannustaisi tiedon syvällisempään prosessointiin ja tarjoaisi opiskelijoille ajankohtaista lisämateriaalia kurssilla käsiteltävästä aiheesta.

1 Johdanto

Teknillinen Korkeakoulu, Helsingin Kauppakorkeakoulu ja Taideteollinen Korkeakoulu yhdistyvät vuonna 2009 Aalto-yliopistoksi. Yhdistymisen tavoitteena on tuoda yhteen eri alojen osaajia, lisätä innovaatioita sekä parantaa opetuksen ja tutkimuksen tasoa.

Päämääränä on siis luoda Suomeen maailmanluokan yliopisto. Alussa korkeakouluja ei kuitenkaan yhdistetä fyysisesti, vaan suurin muutos tapahtuu tiedonhallinnon ja yleisen hallinnon tasolla. Täytyisikin pysähtyä miettimään, miten Aalto-yliopiston paljon hehkutetun poikkitieteellisyyden mukanaan tuomat potentiaaliset hyödyt saataisiin konkreettisesti realisoitua - mitä tekoja ja muutoksia "huippuyliopiston" luominen varsinaisesti vaatii?

Tässä esseessä pohdimme, mitä hyötyjä ja mahdollisuuksia uudet sosiaaliset internetteknologiat voisivat tuoda Aalto-yliopistolle. Tutkimuskysymyksemme onkin:

  • Miten Web 2.0-työkaluja voitaisiin hyödyntää Aalto-yliopiston oppimis- ja opetusprosesseissa?

Pohdimme kysymystä sekä oppilaiden että opetushenkilökunnan näkökulmasta ja pyrimme luomaan mahdollisimman kattavan kuvan uusien internetteknologioiden hyödyistä. Näitä mahdollisuuksia ei mielestämme hyödynnetä tällä hetkellä tarpeeksi laajasti, ja sen vuoksi annammekin esseessämme konkreettisia ehdotuksia, miten Web 2.0 -työkaluja voitaisiin käyttää korkeakoulujen, erityisesti Aalto-yliopiston, toiminnassa. Pohdimme asiaa myös tiedon ja osaamisen johtamisen näkökulmasta hyödyntäen Knowledge and Competence Management -kurssin aineistoa sekä Ashok Jashaparan teosta, Knowledge Management - An Integrated Approach. Web 2.0 -työkaluihin liittyvät tiedot pohjautuvat Jasu Koposen tekemään tutkimukseen, Web 2.0 & Enterprise 2.0 - Enhancing collaboration with social software (2008).



1.1 Opetuksen ja opiskelun nykytilanne TKK:lla

Olemme kokeneet, että suurin osa opiskelijoista on ulkoisesti motivoituneita. Heille tärkeintä kurssien suorittamisessa on tentin läpäisemiseen ja opintopisteiden keräämiseen. Harva opiskelija tietoisesti pyrkii kursseilla käsiteltyjen asioiden syvälliseen ymmärtämiseen. Toisin sanoen opiskelijat ainoastaan keräävät itselleen informaatiota, eivätkä pyri tulkitsemaan sitä ja sovittamaan sitä eri tilanteisiin - luomaan informaatiosta tietoa. (Jashapara 2004, s.293) Toisaalta tentit ja kurssien opetus- ja opiskelumenetelmät eivät myöskään kannusta siihen, koska useimmiten paremman arvosanan saa opettelemalla tarvittava sisältö ulkoa.

Opetus koostuu etenkin opintojen alkuvaiheen massakursseilla lähinnä luennoista ja laskuharjoituksista. Opiskelijoiden ja luennoitsijoiden välinen kommunikaatio on hyvin vähäistä niin luentotilanteissa kuin niiden ulkopuolellakin. Keskustelun herättäminen luentotilanteessa on erittäin haastavaa ja yritykset aiheuttavatkin yleensä lähinnä kiusaantuneen hiljaisuuden. Laskuharjoituksissa tilanne on onneksi usein vuorovaikutuksellisempi. Opintojen myöhemmässä vaiheessa kurssikoot pienenevät ja osallistujat ovat jossain määrin motivoituneempia.

Motivaatio on avain tekijä kaikessa oppimisessa, mutta miten luoda innostava oppimisilmapiiri? Ilman asioiden syvällistä ymmärtämistä ei ole mahdollista luoda uutta, yhdistellä opittuja asioita innovatiivisella tavalla.

2 Tieto ja oppiminen - taustaa

Tiedonhallinnolliselta kannalta yliopisto on haasteellinen ympäristö. Toisin kuin yrityksillä, yliopistolla ei ole varsinaisesti yhtä selvää, yksiselitteisesti hahmotettavaa saati mitattavaa tavoitetta. Instituution tasolla yliopiston tavoitteiksi yleisesti mielletään muun muassa opetus, tutkimus sekä yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Korkeakoulut rakentuvat kuitenkin hyvin monesta erilaisesta ryhmästä, joilla on jokaisella selkeästi erilaiset henkilökohtaiset tavoitteet. Opiskelijat pyrkivät luonnollisesti hankkimaan tulevaa ammattiaan ja elämäänsä ajatellen relevanttia osaamista. Professorit ja muu opetushenkilökunta, sen lisäksi että luennoivat ja opettavat, tekevät yleensä myös omaa tutkimustyötään. Hallintohenkilökunnalla on omat tavoitteensa. Todellisen "huippuyliopiston" syntymisen edellytyksenä on näiden täysin poikkeavien päämäärien onnistunut yhteen sovittaminen - miten eri ryhmien panokset saadaan tukemaan toisiaan? Innovaatioita tarvitaan siis jo heti Aalto-yliopiston alkutaipaleella.

Yliopiston rooli opiskelijan kannalta on kuitenkin varsin selkeä: tavoitteena on luoda oppimista edistävä ympäristö. Pohjana hyvän oppimisympäristön perustuksien ymmärtämiselle tarkastellaan lähemmin oppimisprosessia.

Akateemisessa maailmassa oppiminen rinnastetaan usein tiedon lisääntymiseen. Tällä hetkellä vallitseva käsitys jakaa tiedon itsessään explisiittiseen ja hiljaiseen tietoon , jotka ovat "tietojatkumon" vastakkaiset reunat (Polanyi 1967; Ryle 1949; Cook & Brown 1999). Explisiittinen tieto on tietoa, joka voidaan artikuloida, kodifioida ja varastoida jonkin välineen avulla, esimerkiksi kirjallisessa muodossa. Hiljainen tieto puolestaan sisältää ennen kaikkea ymmärryksen. Se näkyy mm. yksilöiden toiminnassa, arvostuksissa ja normeissa luoden ihmisille viitekehyksen ympäristöön, ideoihin ja kokemuksiin. Hiljaisen tiedon välittäminen on huomattavasti haastavampaa kuin explisiittisen tiedon, johtuen ennen kaikkea siitä, että ihmiset eivät välttämättä itse edes tajua oman hiljaisen tiedon olemassaoloa, taikka eivät osaa pukea sitä sanoiksi. Michael Polanyin sanojen mukaan, "Tiedämme enemmän kuin osaamme sanoa." Hiljaisen tiedon tehokas välittäminen vaatiikin laajamittaista sosiaalista kanssakäymistä.

Tiedon luonteen jako explisiittiseen ja hiljaiseen tietoon korostaa ennen kaikkea tietoon ja tietämiseen liittyvää henkilökohtaista aspektia. Se, miten ihminen suhtautuu dataan ja informaatioon, riippuu ennen kaikkea hänen omista ominaisuuksistaan, aikaisemmasta tiedosta, arvoista, luonteesta - pelkistetysti sanottuna, "minkä väristen lasien läpi henkilö tarkastelee maailmaa" (Burrell and Morgan 1979). Tietämyksen johtamisen suurimpia haasteita on edelleen se, kuinka erilaisten yksilöiden ja ryhmien hiljainen tieto saataisiin välitettyä ja jaettua tehokkaasti eteenpäin, eli käytännössä kuinka hiljainen tieto pystyttäisiin ilmaisemaan explisiittisesti.

Kirjassaan "Knowledge Management - An Integrated Approach" (s.48), Jashapara kirjoittaa Nonakan vieneen Polanyin tietomallia eteenpäin jakamalla tiedonmuunnosprosessin tiedon luonteen mukaisesti neljään eri "moodiin":

  • Hiljainen tieto hiljaiseksi tiedoksi: tiedon "sosialisoiminen" yhteisten kokemuksien ja vuorovaikutuksen kautta. Esimerkiksi oppipoika - oppi-isä -suhde.
  • Explisiittinen tieto explisiittiseksi tiedoksi: tiedon "kombinaatio", jossa olemassa oleva explisiittinen tieto uudelleenkonfiguroidaan, esimerkiksi kategorisoimalla, jaottelemalla tai lisäämällä. Voi johtaa uuteen tietoon. Esimerkiksi prototyypin rakentaminen.
  • Hiljainen tieto explisiittiseksi tiedoksi: tiedon "ulkoistaminen" käyttäen metaforia ja kuvailevaa kieltä.
  • Explisiittinen tieto hiljaiseksi tiedoksi: tiedon "sisäistäminen" oppimisen kautta. Vahvasti yhteydessä "oppiminen tekemällä"-ajatteluun.

Kyseisen SECI-mallin (Nonaka & Takeuchi 2005) (http://www.12manage.com/images/picture_nonaka_seci_model.gif) keskeinen sanoma kuvaa tiedon syntymisen olevan jatkuva dynaaminen prosessi, jossa explisiittinen ja hiljainen tieto ovat spriraalisessa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Eri tiedonmuutosmoodit seuraavat toisiaan, mikäli ympäristö, olosuhteet yksilön toiminta sen mahdollistavat. SECI-mallin ajatusta voi käyttää myös täydentämään oppimisprosessia behavioristisesta näkökulmasta tarkastelevia malleja, kuten Lewinin kokemuksellista oppimismallia. Lewinin mallin neljä eri vaihetta ovat: (http://www.engsc.ac.uk/er/theory/figures/Image3.gif)

  • Konkreettinen kokemus
  • Tarkkailu ja pohdinta
  • Abstrakti käsitteellistäminen
  • Käsitteiden ja konseptien testaus uudessa tilanteessa

Olisikin siis tärkeää tarkastella yliopistoa ja sen sisällä toimivien ryhmien päämääriä tietämisenhallinnan näkökulmasta, jotta osaisimme muodostaa oikean kuvan siitä, minkälainen olisi ihanteellinen akateeminen oppimisympäristö nykypäivän maailmassa. Oppimis-opettamisprosessia ei tule nähdä vain tiedon ja informaation siirtämisenä paikasta tai henkilöltä toiselle, vaan ennen kaikkea pohtia asiaa kokonaisvaltaisesti pitäen mielessä prosessiin keskeisesti liittyvät perusoletukset tiedosta ja oppimisesta. Kehitettävää varmasti on, täytyy vain osata kysyä oikeat kysymykset.

3 Web 2.0-työkalut opiskelun ja opetuksen tukena Aalto-yliopistossa

Kuten johdantokappaleessa todettiin, tällä hetkellä TKK:n oppimisympäristö ei tue varsinkaan hiljaisen tiedon välittymistä osapuolilta toisille. Opetustilaisuudet sekä erilaiset oppimateriaalit ovat tällä hetkellä tiedon välittämisen pääväyliä. Nonakan tiedonmuutosprosessissa tämä vastaa käytännössä vain tiedon "kombinaatioprosessia". Luonnolisesti mahdollista on tietyssä määrin myös tiedon "sisäistäminen", mutta varsinaisesti opetustilanteet eivät siihen liiemmin rohkaise - sisäistäminen on täysin opiskelijan omalla vastuulla. Koska tiedon aito sisäistäminen on harvalle opiskelijalle täysin helppoa, vaatii tämä erittäin suurta sisäistä motivaatiota, varsinkin kun nykyisenmuotoiset tentit eivät välttämättä edes palkitse opiskelijaa tästä mitenkään. Oman näkemyksemme mukaan, oppiminen vaatii tietyssä mielessä ehdottomasti myös asiasta innostumista, aspekti, joka kirjallisuudessa on suuressa määrin sivuutettu. Olisiko siis mahdollista luoda yliopistoon toisenlainen opetus- ja opiskelukulttuuri, joka kannustaisi ennemminkin asioiden sisäistämiseen ja syvempään oppimiseen kuin ulkoaopetteluun? Miten saataisiin opiskelijat innostumaan opiskeltavista asioista, sekä toisaalta opetushenkilökunta innostumaan opettamisesta ja oppilaiden henkilökohtaisesta kohtaamisesta?

Argumenttimme on, että oppimisympäristöä voitaisiin parantaa ja tehostaa ottamalla opetuksessa ja yliopiston tiedonvälityksessä käyttöön sosiaalisia internetteknologioita, Web 2.0-työkaluja. Seuraavaksi käymme lyhyesti läpi taustatietoa ilmiöstä "Web 2.0" sekä tarjoamme lyhyet esittelyt kyseisiin teknologioihin. Tämän jälkeen paneudumme konkereettisemmin mahdollisuuksiin, joita teknologiat voisivat tarjota Aalto-yliopiston oppimisympäristön parantamiseen.



3.1 Johdanto ilmiöön "Web 2.0"

Internet mullisti tavan, jolla kommunikoimme ja olemme vuorovaikutuksessa maailman kanssa. Netin yleistymisellä on ollut valtava vaikutus työ- ja opiskelutapoihimme, vapaa-aikaamme, siihen miten olemme yhteydessä ystäviimme - pohjimmiltaan lähes kaikki elämämme osa-alueet ovat kokeneet suuren muodonmuutoksen viimeisen vuosikymmenen aikana.

Internetin luonne on kuitenkin viimeaikoina alkanut ratkaisevasti muuttua. Aiempi internetin käytön malli perustui siihen, että sivunpitäjät (eri organisaatiot taikka yksilöt, joilla on tietyt insentiivit itsensä ja toimintansa "markkinointiin") tuottivat käyttäjille sisällön, jota he passiivisesti imivät itseensä. Mikäli itse halusi tuottaa materiaalia nettiin, oli osattava HTML-kieltä, jolla nettisivujen rakenne kuvataan. Viime vuosien aikana on kuitenkin kehitetty teknologioita, jotka mahdollistavat sisällön vaivattoman tuottamisen - ainut mitä käytännössä enää tarvitaan on tietokone, internetyhteys sekä webselain. Nämä sosiaaliset teknologiat ovat aloittaneet internetin niin sanotun "toisen vaiheen", ilmiön, jota yleisesti (tietystä kritiikistä huolimatta) kuvataan termillä "Web 2.0". Nimitys kuvaa kehitystä, jonka päämääränä on edistää: (Stevens & Collins 2007)

  • Kommunikaatiota: Käyttäjiä rohkaistaan osallistumaan keskusteluihin ja antamaan palautetta.
  • Yhteisöllisyyttä: Avoimet keskustelut voivat johtaa tietynlaiseen yhteisöllisyydentunteeseen
    sosiaalisten sivujen sisällä.
  • Osallistumista: Uutta tietoa tuotetaan käyttäjienvälisenä yhteistyönä. Kaikki voivat tuottaa ja
    editoida sisältöä; ajatukset ja ideat virtaavat vapaasti ja tietoa muokataan ja käytetään uudelleen.
  • Kokemuksentunnetta: Osallistuminen ja toimiminen yhteistyössä muiden käyttäjien ja
    yhteisön kanssa on palkitsevaa ja tuottaa täyttymyksentunteita.
  • Jakamista: Käyttäjät voivat jakaa niin paljon tai niin vähän itsestään kuin haluavat.

Avainasemassa on erityisesti käyttäjien itsensä, eikä enää niinkään vahvasti sivun ylläpitäjien, tuottama sisältö. Esimerkiksi, syyskuussa 2008, blogihakupalvelu Technorati jäljitti yli 112 miljoonaa blogia. (http://technoratimedia.com/about/) Käyttäjienvälinen viestintäkään ei enää perustu pelkästään sähköpostiviesteihin, vaan käytössä on nyt huomattavasti monipuolisempi valikoima työkaluja, jotka profiloituvat palvelemaan paremmin tiettyjä käyttötarkoituksia.

Yleisesti Web 2.0-teknologioihin katsotaan kuuluvan muun muassa:
¿ Wikit
¿ Blogit eli verkkopäiväkirjat
¿ Syötteet - esim. RSS ja Atom
¿ Mashupit
¿ "Tägäys" (Tagging)
¿ "Sosiaalinen kirjanmerkintä" (Social bookmarking)
¿ Sosiaaliset verkostot - esim. Facebook, MySpace & LinkedIn
¿ Virtuaalimaailmat - esim. suomalainen Habbo Hotel
¿ Podcasti

3.1.1 Wikit

Wikit ovat yhteistyöhön erittäin hyvin soveltuvia työkaluja, jotka mahdollistavat nettisivujen helpon luomisen ja editoinnin internetselaimen avulla. Wikin avulla ryhmä voi esim. luoda projektilleen oman alueen, joka toimii projektin koordinaatio- ja työstöalustana. Wikit edistävät yhteistyötä, vähentävät sähköpostiviestejä, ovat oikeinkäytettyinä aina ajantasalla ja turvallisia, sekä ovat yleisesti erittäin halpoja ja helppoja ottaa käyttöön. Luultavasti tunnetuin wikisovellus on Wikipedia, käyttäjien kollektiivisesti tuottama tietosanakirja. Wiki-konseptin alkuperäinen kehittäjä, Ward Cunninham, kuvaa wikiä: "Yksinkertaisin online-tietokanta, joka voi toimia."

3.1.2 Blogit

Blogit ovat yksinkertaisesti työkaluja, jotka mahdollistivat helpon, nopean ja halvan nettisivujen luomisen. Yleisin blogien käyttötapa on netissä julkaistavien päiväkirjojen taikka uutissivustojen pitäminen. Blogiohjelmat, kuten WordPress ja Movable Type, luovat automaattisesti sivuston eri käytännölliset osat, mm. etsinnän mahdollistavan arkiston sekä kronologisesti järjestetyt lisäykset. Yksi tärkeimmistä blogien ominaisuuksista on se, että ne mahdollistavat merkintöjen kommentoinnin, ja siten toimivat alustoina keskusteluille. Hyviä blogeja päivitetään usein ja merkinnät sisältävät useita linkkejä muihin sivustoihin. Täten blogit muodostavat valtavia ristikkäislinkityksiä, jotka muovaavat internetin rakennetta. Aihepohjaiset blogit, yhdistettynä RSS-syötteeseen, luovat tehokkaan tavan seurata tiettyä teemaa käsittelevää keskustelua. Myös yritykset ovat enenevissä määrin alkaneet käyttämään blogeja sekä sisäisessä että ulkoisessa viestinnässään.

3.1.3 RSS (Really Simple Syndicate)

RSS on eräs syöteformaatti, jota käytetään nettisivujen sisällön kokoamiseen toiseen paikkaan. RSS-syöte luetaan syötteen "lukijalla", joka automaattisesti kerää ja päivittää käyttäjän tilaamat syötteet. RSS perustuu XML-kieleen, joten se on helposti käytettävissä myös muihin tarkoituksiin. Näin ollen esim. mashupit voivat käyttää RSS-syötteitä hyväkseen luodessaan tiedolle uusia käyttötarkoituksia.

3.1.4 Mashupit

Mashup on internetsovellus, joka yhdistää sisältöä useammasta kohteesta, ja luo tälle integroidulle tiedolle uuden käyttötarkoituksen. Mashupien käyttämä data on yleensä peräisin ulkopuolisesta lähteestä käyttäen hyväksi esim. RSS-syötteitä taikka muuta dataa, joka on "suodatettu" tietyn rajapinnan läpi. Hyvä esimerkki mashupista, ja niiden helppokäyttöisyydestä, on HousingMaps.com, jonka kehittäjä, Paul Rademacher, tarvitsi vain muutaman rivin koodia integroidakseen suositulta vuokra-asuntojen ilmoitussivustolta saamansa datan Google Maps-karttapalveluun. Näin Rademacher loi uuden sovelluksen kahden aikaisemman harteille. Hänen sivustostaan tuli suuri menestys - vain muutaman tunnin työllä.

3.1.5 Tagging

Tägien avulla käyttäjät kategorisoivat sivustojen sisältöä omaan sanavarastoonsa tukeutuen. Vastoin yleisiä kategorisointikäytäntöjä esim. aihealueen pohjalta, metadataa eivät tuota vain ekspertit, vaan myös sisällön tuottajat sekä kuluttajat. Sivuston tägit voidaan kerätä ns. tägi pilviin, joissa suosituimmat tägit näkyvät suurimpina. Tägit edistävät tiedon (uudelleen-) löydettävyyttä, tiedonjakoa, sekä emergentin rakenteen syntyä.

3.1.6 Social Bookmarking

Sosiaalinen kirjanmerkintä on tapa tallentaa, säilyttää, organisoida (useimmiten tägien avulla) ja jakaa omia bookmarkeja. Normaalisti bookmarkit (ts. linkit sivuille, jotka haluaa muistaa myöhemmin) tallennetaan omaan internetselaimeen, ja ovat siten vain käyttäjän omassa käytössä ja sidoksissa tiettyyn tietokoneeseen. Sosiaalinen kirjanmerkintä mahdollistaa haluamiensa bookmarkien tallentamisen netissä sijaitseville "tileille", joten omat bookmarkit ovat aina käytettävissä. Tämän lisäksi, käyttäjä voi jakaa haluamansa kirjanmerkit, joko kaikkien taikka vain valitsemiensa ihmisten kanssa. Del.icio.us on tällä hetkellä käytetyin social bookmarking -palveluntarjoaja.

3.1.7 Sosiaaliset internet-yhteisöt

Facebook, MySpace, LinkedIn jne. Minkä vuoksi ihmiset käyttävät päivittäin arvokasta aikaansa selaillen, muokaten ja kommentoiden omia sekä muiden "profiileita" erinäisissä internet-yhteisöissä? Ihmisillä on luonnollinen tarve kommunikoida muiden kanssa, pitää yhteyttä vanhoihin tuttuihin, tutustua uusiin ihmisiin, sekä kuulua ryhmään - "verkottua". Se, että näistä internet-yhteisöistä voisi olla hyötyä myös yliopisto- ja työelämässä, saattaa kuullostaa toivottamalta. Tosiasiassa, monet työt vaativat useamman ihmisen panosta - toisin sanoen verkostoitumista. Avoin mieli voi nähdä suuria mahdollisuuksia teknologiossa, jotka mahdollistavat ihmisten tehokkaamman ja monipuolisemman yhteydenpidon, mutta luonnollisesti kaiken voi yhtä hyvin hylätä myös pelkkänä ajanhukkana.



3.2 Oppimis- ja opetusprosessien tehostaminen ja kommunikaation parantaminen

Kuten Web 2.0:n kehityksen esittelyssä mainittiin, uusien sosiaalisten teknologioiden avulla voidaan parantaa muun muassa kommunikaatiota, luoda yhteisöllisyyttä, kasvattaa yksilöiden ja ryhmien osallistumista, tarjota kokemuksia sekä rohkaista tiedon aiempaa mittavampaan jakamiseen. Tämän lisäksi Web 2.0-työkalujen entistä intuitiivisemmat navigointi- ja kategorisointimahdollisuudet auttavat käyttäjiä löytämään ja yhdistelemään tietoa aikaisempaa yksinkertaisemmin ja luovemmin. Tarkasteltuna oppimisprosessia kuvaavien mallien ja taustaolettamusten kannalta, uudet työkalut ja toimintatavat ovat selvästi tervetulleita.

Nykyisenmallinen opiskelu ei kannusta opiskelijoita ja opetushenkilökuntaa kommunikoimaan keskenään. Web 2.0-työkaluja voitaisiin käyttää ennen kaikkea kommunikaatioesteiden pienentämiseen. Tutustuminen professoreihin, heidän ajatusmaailmaansa sekä tutkimustyöhön kurssin aikana internetin välityksellä olisi omiaan pienentämään kynnystä keskusteluihin niin luentotilanteissa kuin muissakin reaalimaailman kohtaamisissa. Kurssihenkilökunnan pitämä blogi, integroituna esimerkiksi kurssin nettisivuihin, loisi loistavan alustan keskustelun synnylle. Professorit voisivat esimerkiksi kommentoida uutisia kurssin aihealueen näkökulmasta, suositella mielenkiintoisia artikkeleita tai muuta materiaalia opiskelijoille, ilmaista oman näkemyksensä kurssista ja kerätä opiskelijoilta palautetta ja kommentteja käytännön asioiden toimivuudesta ja kurssin sisällöstä jo kurssin aikana. Blogiohjelmat mahdollistavat blogimerkintöjen helpon kommentoimisen, joten opiskelijat voisivat vaivattomasti osallistua keskusteluun. Joillain kursseilla voisi tietenkin olla mahdollista antaa myös opiskelijoille oikeus varsinaisten blogimerkintöjen tekemiseen, ja luoda näin entistä vuorovaikutuksellisempi, tiedon jakamiseen ja henkilökohtaiseen prosessointiin kannustava ympäristö.

Sen lisäksi, että kurssin blogissa käydyt keskustelut luovat opetushenkilökunnan ja opiskelijoiden välille entistä henkilökohtaisemman suhteen, joka kannustaa vuorovaikutukseen kurssilla yleisemminkin, pureutuvat blogit myös itsessään SECI-mallin mukaisiin tiedonmuunnosprosessin eri vaiheisiin, tiedon sosialisointiin, kombinaatioon, ulkoistamiseen sekä sisäistämiseen. Opetushenkilökunnan on mahdollista ilmaista omaa tietoaan monipuolisesti erilaisin välinein, kuten videoiden, kalvojen, artikkeleiden ja äänitiedostojen avulla. Opiskelijat puolestaan näkevät kurssilla käsiteltyjen asioiden linkin reaalimaailmaan, tutustuvat uusiin näkökantoihin ympäristönsä tapahtumiin ja "joutuvat" prosessoimaan tietoa uudella tavalla halutessaan osallistua keskusteluun. Virtuaalisen kurssiympäristön tulisi kannustaa entistä henkilökohtaisempaan lähestymiseen kurssin sisältöä ajatellen, myös professoreiden näkökulmasta.

Opiskelijoiden ylläpitämät blogit voisivat myös korvata nykyisin käytössä olevat luentopäiväkirja. Tällä hetkellä luentopäiväkirjat ovat lähinnä kurssien pakollisia osasuorituksia, joiden merkitystä oppimiselle suurin osa opiskelijoista ei ymmärrä. Blogeissa vuorovaikutuksellisuus olisi suurempaa, ja muiden kommentit haastaisivat kirjoittajan pohtimaan opittuja asioita useammasta näkökulmasta ja opettaisivat hänet perustelemaan näkemyksensä.

Blogien lisäksi henkilökohtaiseen kohtaamiseen voisivat kannustaa myös erilaiset sosiaaliset verkostot. Periaatteessa esikuvana voisi käyttää Facebookin taikka LinkedInin tapaista lähestymistä, mutta nykyisenkaltaisessa akateemisessa maailmassa tämä ajatus luultavasti kaatuisi useammankin tahon vastustukseen. Varmasti toimivampi lähestymistapa on tarkastella verkottumista kurssin näkökulmasta. Olisiko mahdollista luoda, esimerkiksi automaattisesti kurssi-ilmottautumisen yhteydessä, kurssinsisäinen, virtuaalinen sosiaalinen verkosto? Näin kurssilaisilla olisi oikeasti mahdollisuus olla yhteydessä muihin osallistujiin ja oppia tuntemaan heitä lähemmin. Lähtökohtana olisi Facebookin tapaan se, että jokaisella olisi oma henkilökohtainen sivu, joka olisi konfiguroitavissa ja muokattavissa omien mieltymystensä mukaisesti. Nyt jokainen blogimerkintä ja -kommentti, tai mikä tahansa muu tuotos koulun tietoverkossa, olisi lähtökohtaisesti jäljitettävissä jokaisen henkilökohtaiselle sivulle. Näin tieto ja verkkoympäristö muuttuisivat sosiaalisimmaksi kannustaen ihmisiä vuorovaikutukseen - tiedolle annettaisiin kasvot.

Wikin käyttöön kannustaminen puolestaan tehostaisi opiskelijoiden ryhmätyötä ja yhdessä oppimista. Yhteisesti kirjoitettavat esseet ja muut työt on helppo työstää wikissä: luonnokset ovat aina ajan tasalla, eikä keskeneräisiä dokumentteja tarvitse lähetellä ryhmän jäsenten kesken edestakaisin. Tämäkin essee on työstetty wikin avulla. Aluksi muutamassa tapaamisessa jäsentelimme ajatuksia ja esseemme rakennetta, jonka jälkeen pystyimme kumpikin kirjoittamaan esseetä eteenpäin omaan aikatauluumme parhaiten sopivalla hetkellä. Helppokäyttöisyyden ja ajantasaisuuden lisäksi, wiki mahdollistaa myös erittäin toimivan materiaalin linkittämisen, joten ryhmän jäsenet voivat suositella toisilleen aiheeseen liittyviä aineistoja. Erilaisten lähteiden tietoa, muun muassa youtube-videoita, voi myös integroida suoraan wikisivuun, kunhan ohjelmisto sen mahdollistaa. Lisäksi wikin suurimpia etuja ovat helppo ja intuitiivinen navigoitavuus sekä tiedon vaivaton löytyminen hakutoiminnon avulla.

Keskityimme yllä käytännössä vain opiskelijoiden oppimiseen ja opettajien opettamiseen, mutta yhtä hyvin uusien työskentelytapojen hyötyjen voitaisiin nähdä vaikuttavan positiivisesti myös toiseen suuntaan: opiskelijoiden kontribuutiot ja ideat voivat synnyttää uusia ideoita niin muiden opiskelijoiden kuin professoreidenkin mielissä. Tähän juuri perustuu innovatiivisuuden ja kommunikoinnin välinen yhteys - oppimista ja ideoita syntyy erilaisten näkökulmien kohdatessa.



3.2.1 Yliopisto tiedonvälittäjänä

Oppimisprosessiin liittyy luonnollisesti hyvin integraalisti myös tarvittavan tiedon löytäminen, ei vain tiedon omaksuminen ja sisäistäminen. Tällä hetkellä kurssien ulkopuolisen tiedon välittäminen yliopiston sisällä ulkoistettu liki täysin kirjaston vastuulle. Vaikka maailmanluokan tutkimuksen tärkeyttä on korostettu yhtenä korkeakoulun tärkeimpänä tehtävänä, ei tämä näy ainakaan opiskeluympäristössä juuri lainkaan. Voisi kuvitella, että professorit ja tutkijat haluaisivat artikkeleilleen näkyvyyttä myös oman yliopistonsa sisällä, esimerkiksi asettamalla työnsä opiskelijoiden saataville. Tällä hetkellä TKK:lla tehtävä tutkimus lentää kuitenkin opiskelijoiden tutkan alapuolella, sillä opetuskäytännöt eivät kannusta lukemaan akateemisia artikkeleita.

Kirjasto ja yliopisto-opetus ovat eriytyneet varsin kauas toisistaan, ainakin perusopiskelijan näkökulmasta. Akateemikot ovat, tietyssä määrin aivan aiheesta, huolissaan opiskelijoiden tiedonhakukanavista: Wikipedia yhdistettynä kriittisen ajattelun puutteeseen eivät ole yliopistomaailmassa hyväksyttävä yhdistelmä. Opiskelijat ovat kuitenkin tottuneet internetissä toimiessaan yksinkertaisiin, helppoihin ja nopeisiin ratkaisuihin, joten kirjaston arkistopalvelut näyttäytyvät monelle erittäin vaikeakäyttöisinä. Kirjaston internetpalvelut ovat auttamattomasti jäljessä aikaansa, varsinkin mitä tulee käytettävyyteen ja asiakaslähtöisyyteen - Googlen aikakaudella kysymys ei ole enää "Kuinka saada asiakkaat kirjastoon?", vaan ennemminkin "Kuinka tuoda kirjasto asiakkaiden luo?". Aalto-yliopiston kolme erillistä kirjastoa tuovat myös omat haasteensa mukanaan luoden entistä suuremman paineen varsinkin internetpalvelujen kehittämiselle. Kirjaston roolin ja palveluiden on tulevaisuudessa mukauduttava entistä paremmin asiakkaidensa toiveisiin ja tiedonhankintatapoihin - kirjastolla ei enää ole monopolia tietoon. Web 2.0-teknologioilla voidaan tuoda kirjasto lähemmäs asiakkaiden työtapoja. Tätä internetin uusia suuntia mukailevaa kehitystä kirjastomaailmassa onkin alettu kutsua termillä "Kirjasto 2.0". (Koponen 2008)

TKK:n muutkaan tiedonhallinnalliset järjestelmät eivät arkkitehtonisesti tue tiedon löytymistä, saatika tietoon satunnaisesti törmäämistä. Korkeakoulun opiskelijoille suuntaamat internetpalvelut, kuten kurssien kotisivut, eivät linkityksiltään mahdollista tarkoituksenmukaisetonta tietoon "kompastumista". Näkisimme erittäin mielellämme kurssien kotisivuilla, Noppa-portaalissa, enemmän myös oheismateriaalia sekä yhteyksiä ulkopuoliseen maailmaan. Web 2.0-työkalujen, kuten tägien ja sosiaalisten kirjanmerkkien avulla nettiympäristössä olevan materiaalin löydettävyyttä voitaisiin tehostaa. Käyttäjille annettaisiin siis mahdollisuus itse kategorisoida informaatiota tukeutuen omaan sanavarastoonsa. Tämäntapainen tietojärjestelmien arkkitehtuuri on kustannustehokas tapa luoda toimiva, käyttäjäystävällinen rakenne, joka kannustaa tiedon jakamiseen ja purkaa organisaationsisäisiä "muureja", jotka estävät tiedon vapaan liikkumisen.

Tiedonvälityksen kannalta yhä kiireisemmäksi käyneessä maailmassa ei enää riitä, että tieto on helppo löytää, vaan se pitää löytää nopeasti. Eräitä tärkeimpiä välineitä internetin kasvaneen tietomäärän koossa pitämiseen ovat erilaiset syötteet, kuten RSS ja Atom. Syötteiden avulla käyttäjä voi "tilata" (subscribe) tietoa tietystä lähteestä itse määrittämäänsä kohteeseen, esimerkiksi sähköpostiohjelmaansa, jolloin hänen ei tarvitse käydä alituisesti tarkastamassa, onko blogiin tai wikisivuun tullut uusia kirjoituksia taikka kommentteja. Syötteet ovat erittäin tehokas tapa pitää itsensä informoituna jostain tietystä aihepiiristä - tutkija tai opiskelija voisi esimerkiksi tilata kirjaston elektronisista arkistoista syötteen, joka ilmoittaa aina kun tietystä aiheesta julkaistaan uusi artikkeli. Yliopiston, sekä etenkin kirjaston, tulisikin käyttää syötteitä tiedotuksessaan entistä kattavammin.



3.2.2 Yliopisto 2.0 - Haasteita sekä Esimerkkitapaus

Web 2.0-teknologioiden käyttöönoton myötä organisaation sisäisissä sekä ulkoisissa toiminnoissa tapahtuva muutos ei koske vain käytettäviä teknologioita, vaan kyseessä on paljon kokonaisvaltaisempi muodonmuutos, jonka vaikutukset ennen kaikkea organisaatiokulttuuriin ovat huomattavat. Uusi mittava avoimuus saattaa kuitenkin näyttäytyä, erityisesti päättäjien näkökulmasta, pelottavana kehityksenä, sillä avoimuuden lisääntyessä tiedonkulkun kontrolloitavuus vähenee. Jos jokaisella on oikeus ja mahdollisuus helposti tuottaa materiaalia esimerkiksi kurssin kotisivuille, miten varmistetaan, ettei sivuille ilmesty asiattonta materiaalia? Entä miten on tiedon luotettavuuden laita? Jimmy Walesin, yhden Wikipedian perustajajäsenen, sanojen mukaan, niin päättäjien kuin käyttäjienkin tulee hyväksyä yhteistyöympäristöt, joiden filosofiaan kuuluu ennemminkin virheiden helppo korjaaminen kuin virheiden ennaltaehkäisy.

Yksi suurimmista haasteista Web 2.0-teknologioiden tuomisessa ja soveltamisessa yliopistomaailmaan on se, miten ihmiset saadaan lopulta omaksumaan uudet toimintatavat. Ennakkoasenteet ja varaukset uusiin teknologioihin liittyen tulee ehdottomastin ottaa huomioon esiteltäessä uusia toimintamalleja - hyvätkin aloitteet ja työkalut saattavat helposti jäädä ennakkoluulojen varjoon. Web 2.0-teknologioiden implementoinnissa vastavoimien ja ongelmien selvittäminen on erityisen tärkeää, sillä kyseisten työkalujen lopulliseen toimintaan ja hyödyllisyyteen liittyy vahvasti edellytys siitä, että käyttäjämäärä saavuttaa niin sanotun "kriittisen massan", eli toisin sanoen, että tarpeeksi suuri osa käyttäjistä todella omaksuu uudet työtavat. Miten saadaan opetushenkilökunta ja opiskelijat jakamaan omaa osaamistaan ja luomaan interaktiivinen, innovatiivinen ja motivoiva oppimis-opetusympäristö? Molempien ryhmien panosta tarvitaan.

Hyvänä esimerkkinä Web 2.0-teknologioiden soveltamisessa yliopistossa voidaan pitää Etelä-Kalifornian Yliopistoa (USC), jossa otettiin vuonna 2005 käyttöön wikialusta, joka sisälsi blogiohjelman, keskustelufoorumeja, työalueita sekä muita sosiaalisia ohjelmistoja. Projektin päätarkoitus oli tarjota opiskelijoille yhteistyötä edistäviä työkaluja, joiden avulla rakentaa ja jäsentää omaa osaamistaan. Pilottiprojektin yhteydessä yliopisto huomasi neljä eri asiaa, joihin wikillä oli positiivinen vaikutus. Opiskelijoiden työt arvosteltiin huomattavasti nopeammin, saaden jopa reaaliaikaista palautetta kirjoittamisen edetessä. Opiskelijoille luotiin henkilökohtaiset portfoliot, joista kehityksen ja työnteon seuraaminen oli vaivatonta. Portfolioiden lisäksi opiskelijoita pyydettiin avustamaan yhteisen "tietokannan" luomiseen. Wikiä käytettiin myös kurssisivujen korvaamiseen luoden avoimemman ympäristön kuin perinteinen staattinen nettisivu. Sinne myös tuotiin paljon kurssiin liittyvää lisämateriaalia, kuten artikkeleita ja edellisen lukukauden materiaaleja. Blogien tapaan, wiki auttoi oppilaita soveltamaan kurssin asioita reaalimaailman asioihin. (Rantanen 2007)

4 Yhteenveto

Yliopiston toimintaympäristö on jatkuvassa muutoksessa. Tästä huolimatta instituution päätehtävät ovat pysyneet samoina: laadukas opetus, tutkimus ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen ovat edelleen tavoitteet, joihin kaikki toiminta tähtää. Yhteiskunnan kehittyessä ei korkeakoulumaailma voi pysyä paikoillaan vaan muuttuviin tarpeisiin on pystyttävä vastaamaan - tässä eräs pääsyistä Aalto-yliopiston muodostamiselle. Uudella korkeakoululla on loistavaa potentiaalia kehittyä osasiaan suuremmaksi kokonaisuudeksi, mutta muutos ei voi jäädä vain nimenvaihdon ja hallinnon yhdistämisen tasolle. Tarvitaan konkreettisia tekoja ja muutoksia, mikäli Aalto-yliopiston halutaan täyttävän siihen kohdistuvat odotukset ja lupaukset paremmasta opetuksesta, maailmanluokan tutkimuksesta sekä innovaatioihin kannustavasta ympäristöstä.

Yliopiston ei tule nähdä yhteiskunnallista ja teknologista kehitystä vain muutoksina, joihin on "pakko" mukautua, vaan ennen kaikkea mahdollisuuksina kehittää omaa toimintaansa. Teknillinen korkeakoulu on ottanut vasta ensimmäisiä varovaisia askeleita hyödyntääkseen uusia internetteknologioita opetuksen laadun, oppimisprosessien sekä eri ryhmien välisen ja sisäisen kommunikaation parantamisessa. Organisaatiot ympäri maailman kehittävät jatkuvasti tiedonhallintajärjestelmiään käyttäjäystävällisempään ja sosiaalisempaan suuntaan Web 2.0-työkalujen avulla. Tommi Rantanen kuvaa tilannetta raportissaan, "University 2.0 - Enhancing Communication and Collaboration in Universities" (2007), seuraavasti: "Ei ole epäilystäkään siitä, että Web 2.0 tulee muuntamaan tämänhetkisiä yhteistyötapoja. Tärkeämpi kysymys onkin - tulevatko yliopistot viemään kehitystä eteenpäin vai seuraamaan perässä?". Aalto-yliopisto tarvitsee uusia lähestymistapoja opetukseen, viestintään ja tiedonhallintaan. Nyt on oikea aika ottaa päättäväisiä askeleita eteenpäin.

5 Lähteet


Burrell, G. and Morgan, M. (1979). Sociological Paradigms and Organizational Analysis. Heinemann.

Cook, S.D.N. and Brown, J.S. (1999). Bridging epistemologies: The generative dance between organizational knowing. Organizations Science. 10(4). s. 381-400.

Jashapara, A. (2004). Knowledge Management - An Integrated Approach. Prentice Hall.

Koponen, J. (2008). Web 2.0 & Enterprise 2.0 - Enhancing collaboration with social software

Koponen J. (2008). Library 2.0

Nonaka, I. & Takeuchi (2005). (http://www.12manage.com/images/picture_nonaka_seci_model.gif, haettu 10.11.2008)

Polanyi, M. (1967). The Tacit Dimension. Doubleday.

Rantanen T. (2007). University 2.0 - Enhancing Communication and Collaboration in Universities

Ryle, G. (1949). The Concept of Mind. Hutcheson.

Stevens M. & Collins M. (2007). Web 2.0, Library 2.0, and the Hyperlinked Library, Electronic Journal Forum.

Technorati Inc. (2008). http://technoratimedia.com/about/ (haettu 11.11.2008)



Katso myös