Skip to end of metadata
Go to start of metadata

2/2007

Yhteisötaide ja sen rinnalla yhteisöllinen taidekasvatus ovat nykytaiteen kiinnostava valtaus: toisaalta taide näyttää muuttuvan osaksi hyvinvointipalveluja mutta toisaalta taiteen varhaiset merkitykset, ajalta ennen individualismin syntyä, näyttäytyvät selkeämmässä valossa. Mirja Hiltunen kirjoittaa aiheesta tarkastellen asiaa sekä teoreettisesti että tekojen kautta.

Jouni Kiiskinen pohtii artikkelissaan ajattelemista, joka syntyy taiteellisessa toiminnassa ja sen ohessa. Yksin ajatteleminen on aina vaarallista mutta kun siitä syntyy näkyviä ja kosketeltavia tuloksia, ajatteleminen ei jää leijumaan usvaksi ilmaan (kuten filosofi Miguel Unamuno sattuvasti kuvasi yksinajattelun seurauksia).

Syksyn 2006 ja kevään 2007 aikana on pohdittu rituaalisen ajattelun merkitystä luennoilla ja seminaareissa. Tiina Forsman tarttui aiheeseen orientalismin ja kokemuksen kautta, Mira Kallio avioliiton rituaalisen usvan kautta. Molemmat kuvaavat myös mahdollista metodista otetta, jolla rituaalisesta ajattelemisesta voi saada otteen, on sen kohde mikä tahansa.

Puheevuorossa Max Ryynänen, joka on tiedeyliopiston kasvatti mutta toimii taideyliopistossa, pohtii käsityksiä tutkimisesta, ohjaamisesta ja myös sivistyksestä silloin, kun vastassa on taiteilija, joka aikoo tutkia.

1-22 Yhteisöllinen taidekasvatus toimintana ja toiminnan tilana / Hiltunen Mirja

23-34 Ajattelun inkarnoituminen / Kiiskinen Jouni

34-41 Taideteoreetikon rituaalinen ajattelu ja inhimillinen kokemus? / Forsman Tiina

42-53 Valta avioliitossa / Kallio Mira

Puheenvuoro

54-61 Lopputyön teoreettisen osan ohjaamisen erityisongelmia / Ryynänen Max

  • No labels