MyCourses ohjeet opiskelijoille
Aallossa käytetään MyCourses-oppimisympäristöä kursseilla. Kurssin työtilaa voidaan käyttää viestien lähettämiseen, materiaalien jakamiseen, tehtävien palauttamiseen, ryhmätyöskentelyyn, arviointiin ja palautteen antamiseen. MyCourses on Moodle-pohjainen oppimisympäristö (versio 3.11 kesäkuu 2022), jossa on Aallon mukainen MyCourses ulkoasu. Kurssien työtilat syntyvät pääsääntöisesti Sisun tietojen pohjalta ja opiskelijat saavat osallistumisoikeudet Sisun ilmoittautumistietojen perusteella.
MyCoures testataan Safarilla, Firefoxilla ja Cromella. Käyttäjän on hyvä huolehtia, että selainversio on ajantasainen.
Opiskelijat ilmoittautuvat kursseille Sisussa ja saavat osallistujaoikeudet Sisun ilmoittautumistietojen perusteella. Jossain tapauksissa kurssille on voi kirjatua suoraan MyCoursessa. Tällöin kirjautumislinkki on MyCoursesissa kurssin työtilan syllabus-sivulla. Kurssilla voidaan tällöin käyttää kirjautumisavainta. Kurssin tapahtumat, kuten luennot ja harjoitukset näkyvät kurssin kalenterissa kyseiseen ryhmään ilmoittautuneille, eli opiskelija näkee vain niiden ryhmien harjoitusajat, joille on ilmoittautunut.
Kurssien työtiloja säilytytään MyCoursesissa kurssista riippuen 2-3 lukuvuotta kurssin päättymisen jälkeen. Tämän jälkeen kurssien materiaalit ja opiskelijatiedot eivät ole enää opiskelijoiden saatavilla. Kurssien lopulliset arvosanat ovat Sisussa.
MyCoursesin Oman etusivulla on listattuna niiden kurssien työtilat, joissa on aktiivisena jäsenenä. Omalla etusivullaan voi muokata näkymää listaamalla menossa olevat, tulevat tai päättyneet kurssit sekä merkitä tähdellä haluamiaan työtiloja, jolloin ne nousevat listaukseen. Kurssin osallistumisen peruuttaminen tai keskeyttäminen tehdään Sisussa. Mikäli kurssille on kirjaduttu suoraan MyCoursesissa tai osallistumisoikeus on lisätty manuaalisesti, ota yhteys suoraan opettajaan, jos haluat poistua kurssilta.
HUOM! MIkäli sinulla on kursseja, jotka ovat päättyneet ennen elokuuta 2021 ja niihin on rekisteröity Oodin kautta, kurssit poistuvat listaltasi vasta, kun ne poistetaan kokonaan MyCoursesista noin 2 lukuvuoden kuluttua.
Kirjaudu MyCoursesiin aina Aalto tunnuksella järjestelmän etusivulta: http://mycourses.aalto.fi
Aalto-tunnuksen salasanan voi vaihtaa osoitteessa: https://salasana.aalto.fi/
Kirjatuessa ohjautuu etusivulle, josta löytyvät omat kurssitiedot, tulevat tapahtumat kursseilla ja yleiset sivustoilmoitukset, kuten käyttökatkot. Huomioi, että MyCoursesin kurssit ovat pääsääntöisesti avoinna kaikille Aalto-tunnuksella kirjatuville käyttäjille, mutta kurssilla tulee olla opiskelijan rooli kurssin työtilassa jotta voi opiskella kurssilla täysipainoisesti, kuten palauttaa tehtävävastauksia. Kurssille ilmoittaudutaan Sisun kautta. Huomioi, että kurssin kyseinen toteutus (oikea lukukausi) tulee olla omassa HOPSissa, jotta voi tulla hyväksytyksi kurssille.
Missä kurssit näkyvä ja miten löydän kurssini MyCoursesista
Kursseille ilmoittaudutaan pääsääntöisesti Sisun kautta. Hyväksymisen jälkeen ilmoittautumistieto välitetään Sisusta MyCoursesiin automaattisesti ja opiskelijat saavat roolin kurssin työtilaan. Joskus kursseille ilmoittaudutaan suoraan MyCoursesissa. Tällöin ilmoittautumisnappula löytyy kurssin syllabus sivulta. Kurssia voi etsiä nimellä tai koodilla (kuva 1). Syllabukseen pääsee myös kurssin etusivun ylälaidasta kohdasta Syllabus (kuva 2)
Kuva 1. Syllabus ja kurssille kirjautuminen hakulistauksessa.
Kuva 2. Syllabus nappula kurssin etusivulla.
- Tarkista MyCoursesin etusivun filtterin tila
a) Kurssien yhteenveto / Course Overview filtteri -> Kaikki - Tarkista kurssi-ilmoittautumisen tapa Sisussa
a) Normaali ilmoittautuminen. Opiskelija saa oikeuden kun ilmoittautuminen on hyväksytty. Voi tapahtua automaattisesti vasta kun ilmoittautumisaika Sisussa päättyy. Tarkista status Sisusta.
b) Ilmoittautuminen suoralla vahvistuksella. Opiskelija saa oikeuden 5-10 minuutin kuluessa
Lue lisää ilmoittautumisen tavoista Sisu ohjeesta
In Finnish
In Swedish
In English
Latexia voi käyttää keskustelualueilla ja muissa tekstieditoreissa. Ohjeet https://docs.moodle.org/39/en/Using_TeX_Notation
Learner metrics
Learner metrics -väline otettu käyttöön osana MyCourses-ympäristöä
Aallossa on otettu käyttöön (19.4.2022) opiskelijalle MyCourses-ympäristössä oleva kurssitoiminnan raportointi- ja visualisointiväline Learner metrics. Se esittää koostetietoa ja yksityiskohtaista tietoa kurssien toiminnasta ja tapahtumista, kuten suoritetuista tai tulossa olevista tehtävistä. Sen tarkoitus on tukea sinua etenemisen seurannassa ja suunnittelussa.
Koska Learner metrics on juuri otettu käyttöön, sen esittämät tiedot tulevat tarkentumaan vähitellen. Nojaudu edelleen ensisijaisesti opettajan MyCoursesiin tai muualle määrittämien kurssin ohjeistuksiin, tehtävien aikatauluihin ja muihin tietoihin.
Learner metricsin välineitä tullaan muokkaamaan käyttäjiltä saadun palautteen mukaisesti.
Tärkeää!
Learner metricsin käyttö on sinulle täysin vapaaehtoista. Opettajalla on käytössään vastaava väline, josta hän näkee kurssin tietoja ja joka auttaa opettajaa tarvittaessa tukemaan opiskelijoita sekä kehittämään kursseja. Opettaja ei tarkastele sitä, kuinka käytät tai käytätkö Learner metricsiä.
Learner metricsin esittämä tieto pohjautuu MyCourses-ympäristön kurssitoiminnasta syntyvään dataan. Learner metrics tarjoaa sinulle tietoa erityisesti meneillään olevista kurssista, mutta tuo esille myös aikaisempien kurssiesi tietoja. Learner metrics:in kuvaama kurssin tehtäväsuoritusten tieto on vajavaista, mikäli kurssilla tehtävien seuranta ei ole ollut käytössä, jolloin siitä ei ole syntynyt dataa.
Learner dashboard:in sisällöt ja käyttöohje
Learner metrics löytyy MyCoursesin vasemmasta valikosta.
Siinä on kolme näkymää: Dashboard, Courses ja Grades.
- Dashboard-näkymä sisältää yleisnäkymän kaikkiin meneillään oleviin ja suoritettuihin kursseihin. Dashboardilla on myös tietoa tulevista kurssitehtävistä
- Courses-näkymä esittää näkymän kurssien tilanteista MyCourses:in tietojen pohjalta
- Grades-näkymässä opiskelija näkee etenemisensä kullakin kurssilla, kuten kurssin aloitus- ja loppumispäivän, suoritettujen aktiviteettien määrän ja suoritettavaksi määriteltyjen tehtävien pistemäärät
- Alla eri näkymiä on selitetty tarkemmin. Mikäli haluat etsiä lisätietoa, Learner metricsin seikkaperäiset ohjeet löytyvät Intelliboard-sivulta. Intelliboard on analytiikkaväline, joka tuottaa Learner metricsin. (huom ohjeiden Learner dashboard on Aallossa nimellä Learner metrics)
Dashboard -osio sisältää koosteen ja seikkaperäistä tietoa meneillään olevista ja suoritetuista kursseista ja niiden tehtävistä.
- Sivun ylhäällä oleva yleisinfo näyttää meneillään olevien kurssien määrän sekä niiden pistekeskiarvon
- Sivun ylhäällä oleva graafi näyttää Activity progress ja Course progress -tietoja
- Activity progress -graafi näyttää valitsemaltasi ajanjaksolta Mycoursesiin määriteltyjen kurssitehtävien pistemäärät suhteessa kurssin/kurssien muihin opiskelijoihin. Voit tarkastella pisteitä viemällä hiiren kuvaajan päälle. Oma pistemääräsi on vihreä kuvaaja, muiden pisteet sininen kuvaaja. (Kuva 1.)
- Course progress -graafi näyttää kursseittain suoritettujen tehtävien pisteet. Oma pistemääräsi on vihreä uvaaja, muiden pisteet sininen kuvaaja. (Kuva 2.)
- Alemmasta Course progress -listauksesta pääset tarkastelemaan MyCoursesissa olevia kursseja, niiden tehtävien edistymistä palkkina (Progress), tehtävien yhteispisteitä (Grade) sekä kurssin aloituspäivääsi (Enrolled). (Kuva 3.)
- Assignments ja Quizzes näyttää kurssien tehtävät, niiden suoritukset pisteinä sekä viimeisen palautuspäivän.
- Lisäksi Dashboardilla alhaalla on tietoja, jotka näyttävät seikkaperäisesti tehtävien statuksen ja niihin MyCoursesissa käytetyn ajan.
- Course success näyttää kaikkien kurssien statuksen (Completed, In progress, Not started) (Kuva 4.)
- Correlations näyttää kurssin tehtäväpistemäärän ja kurssiin käytetyn ajan suhteen
- Activity participation näyttää kurssiaktiviteettien statuksen (Total, Viewed, Completed) (Kuva 4.)
- Learning näyttää eri aktiviteetteihin käytetyn ajan (siltä osin kun aktiviteetti on ollut MyCoursesissa sinulla auki)

Kuva 1.

Kuva 2.
Kuva 3.

Kuva 4.
Courses-näkymä esittää näkymän kurssiesi tilanteista MyCoursesin tietojen pohjalta. Voit valita kurssien esitysmuodoksi vohveli- tai rivinäkymän. (Kuva 5.)
- näkyvissä on kurssin suoritetut tehtävät (Completion), kurssin opiskelijoiden tehtävien pistekeskiarvo (Class average), jaksolla MyCoursesissa käyttämäsi aika (Time spent) sekä oma tehtävien pistetilanteesi.
Kuva 5.
Grades-osio tarjoaa lisätietoa kursseittain (Kuva 6.)
- kurssin aloituspäivän (Course start date), oman aloituspäiväsi (Enrolled date), opettajan seurattavaksi määrittämien kurssitehtävien pistemäärän (Progress), määriteltyjen kurssiaktiviteettien määrän (Completed activities). Kohdasta Activities (Activity grades) voi tarkastella tehtäviä ja niiden suorituksia tarkemmin.
Kuva 6.