OPIT

Blogi ja Moodle

Itsenäistä bloggailua

Heikki, yksi haastateltavistani, on jättänyt oodit taakseen ja siirtynyt oman blogin päivittämiseen opetustarkoituksissa. Oma blogi ei sijaitse Aallon blogipalvelussa vaan muualla verkossa. Heikki ei ole alunperin tehnyt blogia opetusta varten, mutta blogi on muuntunut opetuksen tueksi hyvin. Syitä blogin käyttöön on se, että hän on tottunut käyttämään blogia jo monta vuotta ja pitää sitä helppona. Lisäksi kun koko blogi on hänen hallinnassaan, ei tule tarvetta soitella IT-tukeen ongelmatilanteissa, vaan hän pystyy hoitamaan asiat kuntoon itse. Blogin vahvuuksiksi hän lukee myös vapauden muotoilla tekstiä toiveidensa mukaan.

Blogiin Heikki lisää Powerpoint slidet sellaisinaan. Tiedostot, kuten kurssilla luettavat artikkelit hän linkittää suoraan dropboxiinsa, ja väliin hän “embeddaa” aiheeseen liittyviä Youtube-videoita.

Opiskelijat ovat olleet Heikin blogiin tytyyväisiä. Valituksia ei ole tullut ja opiskelijat ovat kiittäneet hyvistä materiaaleista.

Mukavasti Moodlessa

Maikki päätti siirtyä Moodleen, koska halusi toimivan opiskelijaympäristön, jossa opiskelijat voisivat palauttaa tehtäviään. Hän on aikaisemmin käyttänyt Optimaa, mutta luuli, että Optimaa ollaan ottamassa kokonaan pois käytöstä. Optiman käyttöä Maikki piti Moodlea helpompana, tosin käyttöoikeuksien antaminen opiskelijoille on Moodlessa helpompaa.

Moodle on toiminut vaihtelevasti. Aluksi opetteluun meni vähän aikaa ja esiintyi ikäviä teknisiä ongelmia. Vähitellen käyttö on kuitenkin helpottunut.

Maikki käyttäisi kuitenkin mielummin Noppaa, jos siellä olisi mahdollisuus tehtävien palauttamiseen. Nopan kanssa hänellä ei missään vaiheessa ole ollut ongelmia, ja käyttöjärjestelmä tuntuu Moodlea intuitiivisemmalta.

Maikin mielestä on turhauttavaa, että Aallossa on käytössä useita hieman päällekkäisiä järjestelmiä. Tärkeintä on se, että hän saa materiaalit helposti palautettua ja opiskelijat pystyvät palauttamaan tehtäviä. Mitä vähemmän hän joutuu asioita ajattelemaan, sitä parempi.

  • No labels